torstai 26. tammikuuta 2012

Rally-toko kisat Tampereella 6.1

Loppiaisena käytiin starttaamassa rally-tokokisoissa Tampereella. Ekaa kertaa joku kisajärjestäjä oli äkännyt hyvän sauman- järjestää kaksi kisaa per luokka. Niinpä meidänkin pojat starttasivat kumpainenkin kahdessa startissa, Ledi ALO-luokassa ja Luca AVO.ssa.

Sitten Ledi aloitti niinkin vaatimattomasti kuin saamalla 100/100 pistettä ekalta radaltaan. Siis kyllä! Ja luokkavoitto. Olin niin pöllämystynyt etten tiennyt oikein miten päin olisin ollut. Päivittelin vaan sekopäisenä Facebookkiin tulostiedotusta. Lucan eka rata ei mennyt oikein putkeen, haahuilua ja laiskan oloista lampsimista mutta tuloksena nippanappa hyväksytty 71/100 pistettä :D

Ledin toinen rata meni muutoin yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin mutta Ledi nuuhkaisi yhtä kylttiä ja kosketti sitä, josta menee -3 pistettä. Lisäksi pari kertaa Ledin keskittyminen hieman herpaantui ja jäi katselemaan jotain mielenkiintoista, joten niistä  vielä kaksi kertaa -1 virhepistettä lisää. Yhteistulos silti erinomainen 95/100 ja tälläkin radalla sijoituttiin neljänsiksi!

Luca yllätti toisella radallaan erittäin iloisesti ja oli oikein tormakkana ja iloisena menossa mukana ja lukuunottamatta yhtä istu-käänny oikealle-istu kylttiä joka jouduttiin uusimaan kahdesti, meno oli oikein kivan näköistä, ja pisteitäkin saatiin lopulta 85/100 mikä oli kyllä tosi hienosti!

Ledi siis sai kolmannen hyväksytyn tuloksensa alokkaassa ja sai tittelin RTK1 ja siirtyi avoimeen
Luca sai samaten kolmannen hyväksytyn tuloksensa avoimessa ja sai tittelin RTK2 ja siirtyi voittajaan.

Olen pojista tosi ylpeä. Lucan kanssa otetaan nyt hieman pidempi treenitauko, mutta Ledi on jo ilmoitettu ensimmäiseen avoimen luokan skabaansa, koska avoimen luokan liikkeetkin tuntuu olevan sillä suht hyvin hallussa.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Köhkeröagility

Hyvää Uutta Vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomille!

Koska treenipaikkaa ei Ledille ole tällä kaudella irronnut, pohdin missä ehtisin sen kanssa aloittaa agilityharrastuksen. Niinpä tultiin perustaneeksi vesikoiraihmisten Anun ja Terhin kanssa oma agilityryhmä, joka kantaa nimeä Köhkeröagility. Köhkerö on Terhin lanseeraama sana ja on jotain pohjanmaan murretta ja tarkoittaa suurinpiirtein kömpelöä. En tiedä sitten itsestäänkö se Terhi puhuu, minä kun olen sulavaliikkeinen ja notkea kuin gaselli.. Kouluttajaksemme saatiin Emppu, jolla onkin ehkä luvassa sangen mielenkiintoinen haaste.

Köhkeröagi alkaa tällä viikolla, tosin itse aloitan sen tyylikkäästi poissaololla, koska me suunnataan torstaina Tampereelle mökille ja sieltä mennään loppiaisena elikäs perjantaina koirien kanssa rally-kisoihin. Luvassa on peräti kaksi kisaa kummallekkin koiralle samana päivänä elikäs pitkä päivä edessä :) Saas nähdä miten meitin käy.